
Tervetuloa sivuilleni seuraamaan tapaani sisustaa ja elää! Koska sisustaminen on muodostunut minulle aikojen saatossa tärkeäksi harrastukseksi, ja päässäni olevat loputtomat ideat eivät katoa ilman niiden toteutusta, niinpä päätin tehdä harrastuksesta ammatin. Elämä kaksiossa kahdestaan on toisinaan ollut haastavaa ideoiden toteutuksien osalta, niinpä halusin jakaa niitä muille toteutettavaksi.
Opintiellä hiljalleen varmistuin siitä, että olen oikealla polulla. Suuntautuminen sisustussuunnitelmien ja stailauksien pariin ei ollut lainkaan alusta asti selvää. Myös sisustustavaroiden myyntityö houkutteli ja tuntui ”turvalliselta” vaihtoehdolta aikaisemman työhistoriani vuoksi.
Sisustamisen lisäksi elämään toki mahtuu muutakin! Matkustelu ja sen myötä aurinko, arkkitehtuuri ja luonto tekevät onnelliseksi. Myös suklaa, villasukat ja ystävät lämmittävät!
Seuraa siis blogiani ja pysy mukana kotini uusissa tuulissa sekä asiakastöissäni.